Makuliha Oy

Vote 4.6 (moyenne de 122 opinions)

Makuliha valmistaa hyvänmakuisia lihajalosteita suomalaisista raaka-aineista Tammelassa. Tilapuodin aukioloajat: ti-to 9 - 17 pe 9 - 18 la 9 - 14

Makuliha Oy


Meidät tunnetaan lihaisista leikkeleistä, käsityönä valmistetuista erikoismakkaroista ja yllättävistä makuyhdistelmistä, jollaisia muilla ei ole. Makuliha on suomalainen perheyritys, jonka toiminnasta vastaavat toisen polven yrittäjät, sisarukset Riikka Ali-Lekkala-Toivo ja Jussi Ali-Lekkala. Riikka toimii yrityksen toimitusjohtajana ja Jussi makkaramestarina. Makulihalla on yhteensä 40 työntekijää, joista 25 tuotannossa ja hallinnossa sekä 15 omaa tuote-esittelijää eli Makumestaria.

Yrityksemme juuret ovat syvällä suomalaisessa maaseudussa. Siksi meille on erityisen tärkeää, että tuotteissamme käytetään vain laadukasta, suomalaista lihaa. Makulihan tarina sai alkunsa vuonna 1991, kun Meeri ja Pekka Ali-Lekkala perustivat sikatilansa yhteyteen Tammelan Kärsäkujalle oman tilateurastamon ja lihakaupan. Vuosien varrella alkutuotannosta siirryttiin kokonaan laadukkaiden lihatuotteiden valmistamiseen. Olemme alusta asti tarjonneet asiakkaillemme ainutlaatuisia makuelämyksiä.

Maankuulut makumme ovat pitkän tuotekehityksen tulos. Makkaramestarimme Jussi etsii jatkuvasti uusia raaka-aineita uusien makujen pohjaksi ja kehittää koekeittiössään parhaat reseptit herkkusuiden iloksi. Eikä yksikään tuote lähde kauppoihin, ennen kuin oma makuraatimme on siihen täysin tyytyväinen. Maukasta elämää ei ole meille pelkkä tunnuslause – Se on kaiken tekemisemme perusta.

    Food & Beverage Company

   03-4249250

   www.makuliha.fi

      Facebook

      Kärsäkuja 6, Tammela, Finland

  Parking interne

   
Lundì
Fermé
Mardì
09:00-17:00
Mercredì
09:00-17:00
Jeudì
09:00-17:00
Vendredì
09:00-18:00
Samedì
09:00-14:00
Dimanche
Fermé


Laissez votre commentaire




"Trouvez votre restaurant en un clic"