Lohilo Suomi

Rating 5.0 (average of 97 opinions)

LOHILO® proteiinijäätelö - se parempi vaihtoehto! Jäätelö joka sisältää vähemmän sokeria, enemmän proteiinia ja vähemmän rasvaa.

Lohilo Suomi


LOHILO on runsaasti proteiinia sisältävä, Ruotsissa vuonna 2014 kehitetty uutuus, jota saa nyt myös suomalaisista jäätelöaltaista.

LOHILOn tarina sai alkunsa muutama vuosi sitten Tukholmassa, kun yrityksen perustaja Donnie halusi löytää terveellisemmän vaihtoehdon perinteiselle jäätelölle - sellaisen jota voisi hyvällä omallatunnolla nauttia jopa treenin jälkeen. Pakastealtaista löytyi tuolloin vain sokerisia ja rasvaisia, lisäaineilla täytettyjä vaihtoehtoja, joten Donnie päätti tehdä asialle jotain. Näin sai alkunsa LOHILO, maistuva proteiinijäätelö.

Vähärasvaisemman, proteiinipitoisen ja vähähiilihydraattisen, mutta silti hyvän makuisen jäätelön valmistaminen osoittautui kuitenkin haastavammaksi kuin Donnie oli olettanut. Vihdoin vuonna 2013 hän kuitenkin löysi Växjön pikkukaupungista jäätelötehtaan, joka oli paitsi halukas, myös kykenevä vastaamaan haasteeseen.

Tällä hetkellä saatavilla on myyntipisteestä riippuen yhteensä 7 herkullista makua: Double Chocolate, Salted Caramel, Banana Split Chocolate Swirl, Caramel Chocolate Swirl, Chocolate Peanut Crunch, Cookie Dough (uutuus, kesä 2017) sekä Cinnamonbun (uutuus, kesä 2017).

LOHILO-jäätelöiden ravintoarvot ovat verrattavissa maustettuihin raejuustoihin, joten yksi annos LOHILOa sisältää paljon enemmän proteiinia ja paljon vähemmän sokeri ja rasvaa kuin tavallinen jäätelö. LOHILO on makeutettu luonnollisella rypälesokerilla ja laktitolilla. Tuote on vähälaktoosinen ja se sisältää alle 1% laktoosia. Tuoteiden korkea proteiinipitoisuus on peräisin korkealaatuisesta heraproteiinista sekä kaseiinista.

    Food & Beverage Company

   0505451293

   lohilo.com

      Facebook page

      PL 21, Espoo, Finland

Leave a comment


Other in the area



"Find your restaurant in one click"